Monimuotoisuus
– lyhyt oppimäärä

Monimuotoisuus – lyhyt oppimäärä on kaikenikäisille suunnattu, hieman yli satasivuinen kirja. Se ei ole lyhennelmä vuonna 2019 julkaistusta kirjastani Monimuotoisuus – kertomuksia katoamisista, vaikka niin voisi nimestä luulla.
Kirja perustuu pääosin kahteen esitykseen, Monimuotoisuus ja Heräämisiä, joita olen esittänyt muutamia kymmeniä kertoja vuosina 2019–2022. Mukana on ajatuksia myös kirjoistani Monimuotoisuus – kertomuksia katoamisista ja Heräämisiä – kuinka minusta tuli luonnonsuojelija. Mutta kaikki on jotenkin, omasta mielestäni, jalostuneemmassa muodossa. Ehkä asia on niin, että kun olen keväästä 2017 ajatellut lähes tauotta luonnon monimuotoisuutta ja sen katoamisen suhdetta ihmiseen (ja kirjoittanut aiheesta kaksi reportaasikirjaa), niin tässä kirjassa on omalta osaltani päivitetyin kiteytys asiasta.
Monimuotoisuus – lyhyt oppimäärä on yksi mahdollisuus nuorille ja muille kiireisille omaksua perusasiat, jos kiinnostus tai aika eivät riitä pitkien reportaasien lukemiseen. Kirjassa kerron, mitä luonnon monimuotoisuus tarkoittaa, miksi se on niin arvokas asia ja miten se on uhattuna. Kytken luontokadon myös ilmastonmuutokseen sekä pohdin, miksi ihminen ja luonto ovat törmäyskurssilla ja mitä nyt pitäisi tehdä asian suhteen. Kirjan kannen ja kuvituksen on tehnyt Tuomas Kärkkäinen.